lauantai 28. marraskuuta 2015

Fiilikset kun paluusta on puolivuotta

Ensimmäinen kuukausi ilman Haileytä oli vaikea. Todella vaikea. Löysin itseni ajattelemasta usein "Olisinko lähtenyt, jos oisin tiennyt että suomeen palaaminen olisi näin vaikeaa". Kaikki Suomessa ärsytti ja inhotti. Halusin vaan pois. Päivät kului haaveillen lentolipuista jonnekkin muualle, ihan sama minne. Vihasin Suomea, ikävöin kotia Oregonissa, musta tuntui etten kuulu minnekkään. Kukaan ei tajua mua, suomalaiset on ärsyttäviä ja täällä ei voi tehdä mitään. Lisäksi mua suututti Suomen lättymäisyys, missä mun vuoret, kukkulat, ylämäet ja laaksot on?! Miks mun täytyi lähteä paikasta, jossa ylä ja alamäkineen elin mun tähänastisen elämäni onnellisimman vuoden?



Koulu alkoi, se ei juurikaan helpottanut. Mikä helpotti, oli Emmi, mun paras kaveri, joka oli Meksikossa vaihdossa. Liityin Rotexiin ja Rotaractiin, pääsin mukaan erilaisiin tapahtumiin, joissa oli monikulttuurista porukkaa. Uskalasin myöntää itselleni, että jep, mä edelleen haaveilen lääkiksestä ja tein päätöksen pyrkiä. Suunnittelin mun opiskeluja, sain töitä ja uusia kavereita.



Nyt elämä on jo paljon mukavampaa. Nautin rutiineista ja elämän 'tylsyydestä'. Pistän kaikkeni opiskeluihin ja sivussa tienaan taskurahaa, jotta pääsisin takas kotiin. Haaveilen reissuista ja PCT:n vaeltamisesta. Oishan se maailmanympärimatkakin kiva, mutta nyt mä opiskelen ja nautin siitä enemmän kuin koskaan. Vaihdon jälkeen asenne koulua kohtaan on ollut aivan toinen, mä en enää tienaa arvosanoja pitääkseni porukoiden mielenrauhan hyvänä tai osoittaakseni jollekkin jotain, vaan siksi että nautin ymmärryksen saamisesta ja ajatuksesta, että se vie mut lähemmäksi mun unelmaa. Muutenkin elämä vaikuttaakin olevan täynnä mahdollisuuksia oppia kaikesta mahdollisesta, jos vaan osaa kuunnella.



Mulla on edelleen olo, että katon monia asioita aivan eri tavalla kuin muut mun kanssa samoissa kuvoissa liikkuvat. Enään se, ettei kukaan voi oikein samaistua mun tuneisiin ja ajatuksiin ei häiritse, enemmän se on rikkaus, vaikka välillä vertaistuki ois tosin paikoillaan.

Life's good right now.

Kuvat piirin 1400 piirileiriltä

2 kommenttia:

  1. Hei Lotta! Luin koko tarinasi kahdessa päivässä (tenttiviikolla, huoh :D). Oli kyllä tosi kiva seurata sun muuttumista ja kasvamista. Ja pääsi näkemään ihanan Oregonin! Itse unelmoin Washingtoniin muutosta, eiköhän se tässä vielä joku päivä :) Ajattelin kanssa pitää blogia jos sinne päädyn.
    Onnea ja tsemppiä sulle opiskeluihin ja lääkikseen jos sinne päätät pyrkiä :) Terveisin, hammaslääketiedettä opiskeleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ompa hauskaa että vielä tänne joku löytää lukemaan mun tarinan! Rohkaisen ehdottomasti muuttamaan ja jos Rotaryn kautta kiinnostaa lähtä vaihtoon, niin sekin voi olla mahdollista 😉 Suosittelen sitä vakavasti otettavana vaihtoehtona ainakin aluksi😌

      Poista